Alotin uuden blogin joku aika sit, mut se ei tunnu jotenkin "omalta" niinkun tää taas tuntuu. Vanha, tuttu ja turvallinen.
Uusi vuosi, uusi koulu ja uudet ihmiset mun elämässä, mut silti mä oon sama vanha rikkinäinen minä, edelleen se ihmisraunio joka elää elämäänsä oman mielen vankina. Oon yrittänyt olla normaali, olla positiivinen ja hyvä ihminen, mut mä en vaan pysty, en osaa, enkä uskalla. Mä seikkailen edelleen vähemmän pkaskan ja todella paskan olotilan välillä, mut syömishäiriöiset ajatukset ei oo kertaakaan jättänyt mua rauhaan. Vaikka kuinka yritän olla normaali ja välillä jopa kykenen syömään suht normaalisti, ei ne ajatukset jätä mua, ne elää mun päässä omaa elämäänsä ja leikkii sairasta leikkiänsä mun kanssa.
Onneks mulla on sentään mun koulu. Hain kesällä kouluun siis ja pääsinkin, onneksi. Tää on se mun juttu ja rakastan tätä hommaa kyl sydämeni kyllyydestä.
Kaikki pitäis periaatteessa olla hyvin. On uus miesystävä, uusia ihania ihmisiä mun elämässä, ihana koulu ja muutenkin kaikki pitäis olla hyvin, mut mun mieli on paskempana taas kun vähään aikaan. En ymmärrä miksi helvetissä mun pää on tällainen. Haluaisin olla onnellinen ja elää elämääni onnellisena, mut mä en pysty. Nää ajatukset ei jätä mua rauhaan, ikinä.
Mä varmaan kuolen tähän viel joskus. En mä oikeestaan edes tiedä jaksaisinko yrittää edes enää painaa eteenpäin, mut kai se on pakko, vai onko? Mun mieli on sekaisin.
