What have i become

"I hurt myself today
To see if I still feel
I focus on the pain
The only thing that's real

The needle tears a hole
The old familiar sting
Try to kill it all away
But I remember everything

What have I become
My sweetest friend
Everyone I know
Goes away in the end

And you could have it all
My empire of dirt
I will let you down
I will make you hurt

I wear this crown of shit
Upon my liars chair
Full of broken thoughts
I cannot repair

Beneath the stains of time
The feelings disappear
You are someone else
I am still right here

What have I become
My sweetest friend
Everyone I know
Goes away in the end

And you could have it all
My empire of dirt
I will let you down
I will make you hurt

If I could start again
A million miles away
I will keep myself
I would find a way"

Liikaa ajatuksia taas. En saa edelleenkään mistään kiinni. Mun mieli on kun Tokion kadut pahimpaan ruuhka-aikaan. Voit kuulla ja nähdä aivan kaiken, muttet pysty pysäyttämään sitä mitenkään. Kaikilla ja kaikella on kiire sinkoilla sinne sun tänne, tietämättä välillä edes itse minne. Mä haluisin vaan turruttaa mun pään uudestaan viinalla ja romppeella. Olla sekaisin, ajattelematta ja turta. Turta mä oon koko ajan, mut silti tuskainen. Haluun olla niin turta, etten tunne sitä tuskaisuutta enään. Haluun et ne helvetin ruuhkaisat kadut hiljenee, ihmiset häipyy ja kaikkialla ois aavemaisen hiljaista. Haluun tietää miltä hiljaisuus tuntuu, miltä tuntuu kun kaikkialla on rauhallista, kun sun mieli olis hiljaa, kun sun ajatuksilla ei olis niin helvetin kiire. Mä haluun hiljaisuutta.

Mun opettaja käski mun levätä. Mitä vittua se auttaa jos mä en eninnäkään kykene siihen? Jos mä en saa unta, toisekseen, se on ihan vitun helppo huudella jos ei ite oo samassa veneessä. Mä oon ollu 15 vitun vuotta täs kunnossa, noussut joka helvetin aamu vaan tajuamaan ettei mikään oo edelleenkään muuttunu ja kyllä, mä olen vittu yrittänyt. Mä olen yrittänyt ajatella positiivisesti, yrittänyt olla ajattelamatta tätä kaikkea paskaa, yrittänyt vaan painaa päivä toisensa jälkeen eteenpäin vaikka miten iskis paskaa vasten naamaa, mutku se ei vittu auta välttämättä. On ihmisiä, joilla se helpottaa joskus ja ne nousee tajuamaan et ne vittu selvis, sit on mun kaltaisia ihmisiä, ihmisiä jotka antaa vaan jossain kohtaa periks kun ne tajuaa, ettei se muutu. Niin kauan kun mä pistän vastaan, niinsanotusti "taistelen", tää ei jätä mua rauhaan. Niin kauan kun mä hengitän, se seuraa mua. Mä voin juosta karkuun niin kovaa kun pääsen, mut se saavuttaa mut joka helvetin kerta ja nielee mukanaan, joka vitun ikinen kerta. Miks mun pitää helvetti soikoon jäädä tänne räpiköimään, kun aivan KAIKILLA olis helpompaa jos mä vaan lähtisin. Luovuttaisin ja katoaisin ihmisten elämistä. Kaikilla olis helpompaa, ihan vitun kaikilla.

Mä satutan itteeni ja muita olemalla olemassa, tuhoan kaiken mihin kosken. Myrkytän kaiken jo pelkästään sillä, että hengitän. Mun ei jumalauta kuulu olla täällä enään, ei vaan kuulu, miks kukaan ei nää sitä?! Miks kukaan ei saatana suostu näkemään ja tajuamaan miten helvetillistä takkuilua, kipua ja tuskaa tää on mulle joka perkeleen päivä ja mun pitäis vittu hymyssä suin vetää vaan eteenpäin siks, ettei muille tuu paha mieli. Kun ei niille edes tule, niil kaikilla ois helpompi olla. Mulla ei oo täällä ketään, ei mitään, mä en kuulu tänne enää.

Koulukin voi repiä niitä eurojaan jonkun muun persnahasta kun mun. Mä ymmärrän sen, et ne opettajat haluu mahdollisimman paljon valmistuneita, niiden elanto on aikalailla siitä kiinni after all, mut vittu pliis antakaa mun helvetti mennä. Siel on sata muuta joiden persnahasta niitä euroja voi repiä, antakaa mun mennä, mä en kuulu sinne, en tänne, en yhtään mihinkään.

Musta on jäljellä pelkkä tyhjä kuori. Mä katon peiliin ja se vastaan tuijottava hahmo on pelkä tyhjä kuori, kuori josta kaikki elämänhalu on imetty pois ja mä vihaan jopa tätä tyhjää kuorta. Vihaan itseäni niin vitun paljon, etten edes osaa selittää tätä vihan ja inhon määrää. Miten helvetissä mä voisin rakastaa elämää, auringonnousuja- ja laskuja jos en osaa edes hitusen pitää itsestäni? Miten mun kuuluis nauttia jostain jos en saa itseltäni hetken rauhaa? Jos ei koskaan tuu rauhaa.

Mä en saanut edes apua vaikka käytännössä huusin niiden naamaan, etten kestä enään. Jos koko vitun hoitohenkilökunta on luovuttanut mun suhteen, miten helvetissä mun kuuluis uskoa itseeni? Jos kaikki muut on luovuttanut mun suhteen niin miten vitussa voisin uskoa itseeni? Mä en usko enää itseeni enkä muihin. En luota enää koskaan kehenkään, se vaan sattuu.

Mä haluan pois.