Kaikki menneisyyden haamut palaa taas takasin. Ne on asunut
koko elämän mun päässä, pimeydessä, mutta nyt ne taas hakkaa ulos. Ne haluaa
hajottaa mut palasiks ja mä en jaksa taistella vastaan enään, mä romahdan,
kaikki tähän asti taisteltu taistelu on ollut turhaa, yhtä tyhjän kanssa.
Tullaan taas siihen pisteeseen kun millään ei oo enään minkäänlaista merkitystä
ja siihen pisteeseen kun mä oon aivan yksin, ilman ketään tai mitään. Mä
haluaisin juosta ulos itkien, kiroillen ja kiljuen, että tää tuska helpottais.
Huutaisin niin kauan, etten enään jaksa, ettei musta pääsis enään
pihahdustakaan, niin kauan että ääni katoais tuulen huminaan. Haluisin vaan
lentää linnun lailla jonnekin kauas tästä kaikesta, kauas tuskasta ja
epätoivosta.
Mä en haluais olla näin yksin, mut samalla mä haluan olla
yksin. En ehkä varsinaisesti olla yksin, mut en uskalla muutakaan, en pysty
enään puhumaan. Kun raivo, pelko ja epätoivo valtaa mielen, puhekyky katoaa ja
vaivutaan takasin lapsen tasolle. Maataan sikiöasennossa sohvan nurkassa
itkien, itkien ja itkien, eikä siltikään helpota.
Päässä huutava ääni, joka käskee aina vaan syömään vähemmän
ja vähemmän, oksentamaan, laihtumaan ja olemaan kauniimpi, on ainoa mitä on
jäljellä, ainoa ketä kiinnostaa. Ei oo enään ketään.
Haluisin vaan vetää kaikki mahdolliset pillerit naamariin ja
unohtaa että oon olemassa, unohtaa hetkeks edes tän tuskan ja yksinäisyyden,
unohtaa elämän ja unohtaa itteni.
Toivoisin vaan et olis edes sen yhden pienen hetken joku,
kenen olkapäähän nojata ja antaa tulla, itkee, huutaa ja kiroilla. Joku,
kenelle kertoa miten helvetin paha olla mulla on, kenelle kertoa miten paljon
haluun vaan pois ja unohtaa kaiken, unohtaa kuka mä oon. Vaikka oliskin se joku
niin pystyisinkö mä? Pystyisinkö antaa vaan tulla vaan vetäisinkö taas saman
maskin naamaan, hymyilisin ja sanoisin et kaikki on hyvin? En tiedä, voi olla,
mut ei sillä oo enään tässä vaiheessa merkitystä.
Mä en jaksa olla hereillä edes enään, en henkisesti enkä
fyysisesti. Vapisen nälästä ja kylmästä, mut samalla tajuan, että mä
kontrolloin edes itteeni. Pystyn edes johonkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti