I have been here many times before
Hurt myself again today
And the worst part is there's no one else to blame
Be my friend
Hold me, wrap me up
Unfold me
I am small and needy
Warm me up
And breathe me
Ouch, I have lost myself again
Lost myself and I am nowhere to be found,
Yeah, I think that I might break
Lost myself again and I feel unsafe
92,7kg (-1,3kg)
Mä en oikein tiedä itsekään mitä mun pitäis kirjoittaa. Pää niin täynnä ajatuksia, etten saa niitä järkeviksi lauseiksi, en edes sanoiksi kun en tiedä mistä aloittaa. Hetkittäin tuntuu että kaikki ehkä järjestyykin joskus, mut sit taas sekunin sadasosassa kaikki muuttuu ja tuntuu että räjähdän. Liikaa asioita, ajatuksia? jotain? En mä edes tiedä mitä ne asiat on enään mun päässä. Mä oon tavallaan helvetin helpottunut että oon ajautunut tähän syömisten kontrollointiin, koska tää on se mihin mä kykenen ja joka on aina siellä jossain mua varten kun ketään tai mitään muuta ei enään ole.
Kun löytäisin sen vanhan ystävän aina vaan uudelleen ja uudelleen...
Tajusin tänään miten helvetin yksin mä olen. Yli puolet mulle tärkeistä ja rakkaimmista ihmisistä on vaan.. kadonnut? lopettanut yhteydenpidon, lakannut enään välittämästä ja kaipaamasta. Yks rakkaimmista muutti yli 10v tuntemisen ja läheisimmän ystävyyssuhteen jälkeen yli 600km päähän musta, kertomatta siitä mulle ja poisti myös Facebookista. Toinen läheisimmistä ystävistä vaan lakkasi pitämästä yhteyttä. Tän ihmisen kanssa me pystyttiin jakamaan kaikki, aivan kaikki. Kehomme eritteistä itsetuhoisimpiin ajatuksiin ja sit se kaikki vaan katos savuna ilmaan. Ei enään ollutkaan meitä, jäljelle jäi minä ja hän, ei me. Yksi kaikkein rakkaimmista ja tärkeimmistä ystävistä ja ihmisistä mitä mun elämässä on koskaan ollut, on edelleen luojan kiitos täällä, mut mä en kykene enään puhumaan, mä en osaa. Ennen mä pystyin vaikka huutamaan kyseiselle ihmiselle kurkku suorana:
"Auta nyt jumalauta mua, mä kuolen, mä en jaksa enään!!!"
mut en enään. Mä en halua olla se luuseri joka kaikesta pyristelystä ja avusta huolimatta aina epäonnistuu ja lankeaa uudelleen, uudelleen ja aina vaan uudelleen. Mä oon juurikin se luuseri, mut jos voin edes salata sen ihmisiltä ja säästää sillä heidät pettymyksiltä, on se kaiken tän paskan olon ja tuskan arvosta. Se on sen arvoista, vaikka mä itse hajoankin palasiksi, mut jos pystyn vaikuttamaan edes vähän siihen, ettei joku muu mulle rakas hajoa, on se kaiken arvosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti